Tuhannen yön uni

Runoilija lipoo kaksihaaraisella kielellään.

"Hei Veli, kerroppa kerran,
Jos vierestä veljen en heräisi,
Ystävän luona en yöpyisi,
Luota lammen en läksisi,
Vaan istuisin yksin koivikossa,
Päätä pitelisin pajukoissa;
Metsämailla mä määrättä,
Soilla ilman sanelematta,
Vuorilla veljettä vaeltaisin,
Vailla kotoa ma kaukomailla.
Jos perheettä mä pahoilla mailla;
Toivotta tyynyyn laskisin,
Pääni sanaakaan sanomatta,
Vailla toivoa tulevasta,
Enkä menneitä muistelesi,
Huoletta nukkuisin huomeniin;
Niin nukkuisinko silloin heräämättä,
Nukkuisinko nälkää näkemättä,
Tuhannen toivotonta yötä,
Uneksisin unetonta yötä?"
"Sit' heräisin mä öiden unista,
Nukuksista ma nousisin,
Katselisin kaukomailla,
Kotimaille sit' läksisin;
Vaan veliseni, sanoppas sitten,
Oisko mulle paremmat paikat,
Viisaat vuodet vierineet,
Oisko mulle kadonneet kodot,
Takaisin tulleet kadoksista?
Josko ois kansa karaistunut,
Vanhat käävät viisastuneet?
Oisko vedet vaan vuolaammat,
Metsämaat vaan kauniimmat,
Tulleet takaisin tuhoksista,
Ajaneet vuodet ajattelemaan?"
"Vaan äläpäs vastaa, tiedän kyllä,
Ei kuusta löydy kadonneet,
Halikoilta ei hukkuneet,
Ei mies muutu vuodessa,
Ei laiva käänny hetkessä,
Historiaa haasta ei sadassa,
Eikä tähdet aukee tuhannessa.
Paremmin tekisin mä nukkumatta,
Päätä pitelemättä pajukoissa,
En kauaa koisisi koivikoissa,
Vaan pois läksisin huomenissa,
Toimeen kävisin mä hämärissä!
Oi veliseni! Jos vuoden voisin nukkua,
Silmät paremmat ois sulkematta,
Päät paremmat ois laskematta!
Näin haastoin mä hämärissä,
Aamulla yksin pimeässä,
Näkemättä mä yöllä haastoin,
Vailla aamua odottellessa."